Bilehiletystä

Onpas ollut melkoisen kokemusrikas viikonloppu! Äärimmäisen harvoin vietämme koko viikonlopun koko perhe kotona. Nyt kuin niin meinasi käydä, sain kuitenkin tungettua agendani täyteen erilaisia kekkereitä, että koko ajan sai olla menossa. 

Perjantai-iltana osallistuin ensimmäistä kertaa työpaikan järjestämään illanviettoon eväänäni oma auto ja pullollinen Pepsi Maxia. Viime syksyistä virepäivää ei lasketa, jolloin puolivahingossa tein jonkinlaisia maantiepyöräilyn ennätyksiä. 

Ilta alkoi parin tunnin keilaussessiolla, ja jatkui syömingeillä ja juomingeilla. Ja nostan kyllä hattua itselleni, sillä minulla oli todella kivaa, oikeasti todella hauskaa, ilahdutin muita selväpäisellä läsnäolollani kokonaiset kuusi tuntia, jonka jälkeen toimin itselleni vieraalla tavalla kuskina ja ajelin kotiin nukkumaan. Ja siitä päätellen, että puntari näytti seuraavana aamuna -400g, olin ilmeisesti syönytkin salaattini kohtuudella. 

(mutta ihan oikeasti, firman bileet vesilinjalla, tuskin tapahtuu kohdallani toista kertaa!)

Lauantaiaamuna olin totaalisen uupunut, kuten hurjan bileillan jälkeen kuuluukin, mutta urheasti suunnistin "urheilemaan", eli uimaan koko perheen kanssa. Montako kaloria palaa istumalla tunnin lasten kahluualtaassa? Aktiviteetin vaatimattomuuteen nähden varmaan uskomattomattoman paljon, sillä palelin koko ajan. 

No, nielin palelemisen ja väsymyksen ja alkuillasta suunnistin seuraaviin "bileisiin". Viimesyksyn Superdieettiporukasta meitä on jäänyt pieni, aktiivinen some-ryhmä naisia, jotka kaipaavat jonkinlaista yhteistsemppiä, kurinpalautusta, synninpäästöä ja anteeksiantoa. Tällä porukalla järjestimme saunaillan ja samalla oli mahdollisuus testata paikallisen hotellin uusi kuntosali. 

 Ilta alkoi syömisellä. Koska suurin osa meistä on "palannut entiseen", eli pitää itsensä tavalla tai toisella ruodussa, ruokailu oli pakko ajoittaa illan alkuun, ettei mene ateriarytmi sekaisin. Ja ruokana oli tietenkin salaattia! Mitäpä muutakaan. Uuden listan Pulled Pork Salad, jonka kyllä varmasti tulee uniin vielä monta kertaa. En ota kantaa salaatin ravintoarvoihin, enkä noihin koristeena olleisiin nacho-lastuihin. Mutta vesilinja piti taas kerran. Ja miksei pitäisi, treenattiinhan sitä syksyllä monta kuukautta, ja joillakin se pitää vuosia… (toim huom: joillakin!)

Saunaillan pakolliset ruoka-annosvalokuvat

Näiden kaikkien hilipippaloiden ulkopuolella olen panostanut lähinnä vain aamulenkkeilyyn. Koska aamut ovat niin valoisia, olen palannut kesäiselle suosikkireitilleni, joka nykyään, tietenkin, suoriutuu näppärästi alle 45 minuutissa, kun ennen vanhaan samaan lenkkiin on saanut varata yli tunnin aikaa.

Sportstrackerin luotettavuus vaan narisee hieman liitoksissaan, sillä alla on kuva samasta lenkistä, samalla viikolla. Sisä- ja ulkokaarteet eivät kyllä mielestäni selitä 2,4 km eroa lenkin pituudessa. Muistelisin että todellisuudessa kyseessä on noin 7km lenkki. Myös maksiminopeuteni on tällä viikolla ollut jopa 80km/h, joka sekin hieman epäilyttää.

 Luottomarkettimme uudisti irtokarkkivalikoimansa. Vaikka minkään valtakunnan makeiset eivät kuulu ruokavaliooni tällä hetkellä, ja tulevaisuudessakin tuskin kovin isoa roolia tulevat esittämään, olen äärimmäisen pöyristynyt ja järkyttynyt: EI VAAHTOKARKKEJA! Minähän onnistuin vasta viime syksynä kehittämään itselleni irrationaalisen himon noihin tyhjää täynnä oleviin saippualta maistuviin karkin irvikuviin. Huijasin itseäni, että jos ostan "kourallisen" irtokarkkivaahtiksia, se ei näy kauppalaskussa, koska hintaa synnille tulee muutama sentti. Lisäksi niillä saa suun täyteen karkkia, mutta kovin montaa sokerigramaa pelkkä ilma tuskin sisältää. No siis, näitä perusselityksiä. Eipä onnistu enää, ellen vaihda kauppaa, ja sitä ihmettä tuskin tapahtuu.

Koska ruokavalio on meillä molemmilla tällä hetkellä tarkkaan säädelty ja mitoitettu, vitamiineista ja muista hiukkasista meillä pidetään hyvää huolta. Trendikkäästi muotoillulle ja mediaseksikkäälle pilleriannostelijalle eli dosetille olisi käyttöä, mutta sen puutteessa keksimme näille kestoleivosvuoille parempaa käyttöä, sillä meillähän EI leivota. Näihin voi tosi fantsusti annostella myös iltapähkinät 20kpl television ääreen :) 

ps. viime viikonloppuna mökkireissulla kerätty "saldo" onnistuneesti karistettu, ja saavutetut tappiot mimimoitu.

Marinad à la Laalaa

Nyt on tullut aika herätellä tämä blogi taas henkiin. Jos vaikka motivaatiotaso pysyisi tämän avulla tasaisen vakaan hyvänä, eikä aaltoilisi kuin mikäkin rutmihäiriöinen sydänfilmi. Ja jos vaikka olisi jotain kerrottavaakin ;)

Viime viikonlopun, lyhykäisen talvilomani totaalinen pohjanoteeraus oli omiaan potkaisemaan vähän taas persuksille. Olin siis ystäväni kanssa neljä päivää mökillä metsän siimeksessä. Reissua oli suunniteltu läpi pitkän ja synkän talven, ja viikonlopulle oli kasattu erilaisia odotuksia. Katalana ja epäpyhänä suunnitelmanamme oli kaunistelematta syödä ja juoda ja etenkin juoda kolme päivää. Kotiinpaluupäivä pyhitettäisiin toipumiselle. No, aina ei mene kuten on suunniteltu, joten päiväohjelmamme keskittyi lähinnä kirjojen lukemiseen ja syömiseen. Säätkin suosivat! Ilma oli mitä ihanin ja aurinkoisin katsella sitä mökin ikkunasta, kun ei itse tarvinnut päätään pistää ovesta ulos.

Varmaan koskaan ei ole Suomen historiassa kannettu niin paljon olutta POIS mökiltä kuin me nyt kannoimme! Ja hyvä niin. Ei harmita yhtään! Olo on silti niin perin vetelä ja hyvissä sapuskoissa marinoitu, että melkein hävettää. Tempaisin sellaiset plussakilot puntariin neljässä päivässä, että hipoo sekin varmaan jonkinlaista maamme ennätystä.

Nyt sitten voidaan ALOITTAA!

Eli valmentaja E on taas kuvioissa, ollut jo jonkin aikaa. Uudet ruokavaliot on jo koekäytetty pari viikkoa ja yhteistreeniä on tiedossa ehkä jo ylihuomenna. Harmillisesti kaikenlaista bilettä ja kestitystä on tiedossa myös tulevina viikkoina, mutta luotan nyt tähän "julkisuuden" aiheuttamaan pieneen paineeseen, ja selviän kunnialla niistä kaikista. Omilla eväillä, kalorittomilla juomilla, ja terveellä järjellä, jota ehkä ripaus löytyy jostain.

Jep! Marinadien huuhtelu alkoi tänään epäröimättä! Aamulla klo 5:30 lähtö 8km juoksulenkille, työpäivä ergonomisesti seisten (tällä ei ole mitään tekemistä oikeastaan rasvanpolton kanssa, mutta siitä saa pisteitä työpaikan kevätkisassa), ja töiden jälkeen bodypump ja heti perään 25 minuutin reipastahtinen ylämäkikävely juoksumatolla. Saanko nyt kaatua sohvalle? Kuntosali vaihtui bodypumpiksi oikeastaan ihan vaan laiskuuttani. En jaksanut itse miettiä mitään vaan tehdä vaan niinkuin käsketään. Ylämäkikävely taas on mielenkiintoinen lisä lihaskuntotreeneihin. 15% kallistuskulma juoksumattoon ja kävelynopeus 3,5 - 4 km/h, ja kaloreita palaa niin että savu nousee. Vaikka vauhti on näennäisen hidas, syke pysyy koko treenin ajan 140 tietämillä.

Ennen rimaahipoen ansaittua lepoohetkeä on tiedossa vielä ehkä päivän vaikein tehtävä: valmentajalle kirjoittaminen, osa kootut selitykset ja suuret tunnustukset.

Pahoittelen tylsää kuvatonta tekstiä, mutta on ollut niin kova nälkä koko päivän, etten ole edes ruoka-annoksiani ehtinyt kuvaamaan :D

Oh Lord, what I've done!

Nyt tulee piiiiitkästä aikaa kunnon treenitekstiä. Ja salama on välkkynyt michelin-tasoisten aterioideni yllä myös pitkin viikkoa.

Keskiviikkona minulla oli ihanan pt L:n kanssa sovittu yhteistreeni. Yksi treeni. Yksi kokeilu. Yksi elämys. Niin vain kävi ja treeniaika tosiaan sovittiin muutama viikko sitten. Pieni flunssan pahalainen yritti sotkea suunnitelmani, mutta haluaisin uskoa että systemaattinen ja ylenmääräinen vitamiiniannostukseni sai kunnon taudin pysymään poissa, ja sainkin vain nuhan.

Koska saleiluni on ollut viime aikoina ennemminkin oleilua, suostuin kunnon raudantaltutuksen sijasta HIIT-treeniin. Käsitin, että kyseessä on jotain samaa, mitä harrastin viime kesänä juostessani, eli high intense interval trainig. Kovia pyrähdyksiä, joissa pulssi nostatetaan maksimiin, ja sitten taas lasketaan alemmas hetkeksi, kunnes taas.... Erittäin, ERITTÄIN harmillista oli se, että sykemittarini ei suostunut edes uusien patterien voimalla yhteistyöhön, joten voin vain kuvitella, millaisissa lukemissa sykkeeni olisi saattanut olla.

Ensimmäistä yhteistreeniä verhoaa aina pieni häveliäisyys. Vähän jännittää miten homma sujuu. Tuntuuko minusta siltä, että voisin luovuttaa, vai annanko kaikkeni peliin? Ja vielä vähän enemänkin. Ohjelmassa oli muutama liikesarja, joissa kaikissa oli jotain lihaskuntoa ja jotain sykkeenkohotusta, ja jokaista liikesarjaa tehtiin kolme kierrosta ilman taukoja, jonka jälkeen levähdettiin hetki ennen seuraavaa sarjaa. Hauskaa ja mielekästä yhteistreeneistä tekee se, että en tiedä treenin sisältöä etukäteen. Laitan jokaisessa liikkeessä itseni likoon 110%, koska en tiedä, montako toistoa minun pitäisi jaksaa. En tiedä, millä lihaksella minun pitää tehdä töitä seuraavaksi. Enkä tiedä, tapahtuuko liikkeessä kesken sarjan jokin järisyttävä muunnos, jolla lisätään intensiteettiä ja vaativuutta entisestään. Kaikki otetaan vastaan sellaisenaan.

Tällä kertaa kävi niin, että kohtasin jälleen voittajani. Viimeiset liikesarjat jäivät suorittamatta, mutta koin silti antaneeni kaikkeni. En ole ihan varma vieläkään, mitkä liikkeistä olivat niitä sykkeennostattajia, sillä kun syke kerran nousi maksimiin, ei se sieltä kovin paljoa laskenut alas missään vaiheessa.

• Treenin kesto: noin 20minuuttia (aiottua lyhyempi). 
• Treenin tulos: sanoinkuvailemattoman tuskainen olo ja kokovartalolamaannus kaksi päivää treenin jälkeen. 
• Sivuvaikutukset: jäätävä nälkä! Heti treenin jälkeen nautin mielestäni asianmukaisesti proteiinia, hiilihydraatteja ja vettä, mutta kävin ihmeellisillä ylikierroksilla pitkälle yöhön saakka, ja vielä klo 1 yöllä kuuntelin vatsani vaatimuksia ruuasta, annoin periksi ja hiippailin jääkaapille syömään paistettua kanaa. 

Olen tällä viikolla käynyt myös pari kertaa aamuaerobisella juoksulenkillä, eli yritän palailla vähitellen syksyiseen, hyväksihavaittuun kurinalaisuuteen. Niin myös perjantaiaamuna kello soitti 6:15 lenkille, mutta keskivartaloni päätti toisin. Tuskasta voihkien käänsin kylkeäni, ja uinuin vielä tunnin verran. Täysipainoisen flunssan sijasta olen saanut siis pelkän rasittavan nuhan, joka ei vaivaa muutoin kuin varaudun niistämään kerran viidessä minuutissa ja varon visusti aivastamasta, ettei jokin kipuuntuneista lihaksistani vaurioidu. HAHAA! Taas kerran huomaan siis, että lihaksia todella on kaikkialla.

Lihaa ja kasviksia

 Ja loppuun vähän kuvailoittelua siitä, mitä kummaa on tapahtunut meidän keittiössämme viikon aikana.

Lautaselle on ilmestynyt mitä erikoisempia ateriakokonaisuuksia aiheesta liha ja kasvikset. Vaikka aterioiden ulkonäöt ja koostumukset ovat olleet mielenkiintoisia, en ole syönyt yhtäkään huonoa ateriaa koko viikolla.

Kaskviksia

Kanaa ja kasviksia

Oho, banaanipannari

 Huomatkaa banaanipannarin kohdalla: uusi, induktioliedelle sopiva lättypannu!!! Sellainen siunaantui heti tuoreeltaan uuteen keittiöömme, ja on ollut taas kerran jokaisen euron arvoinen. Vanha lättypannumme jatkaa kiertokulkuaan vaasalaisessa opiskelija-asunnossa, jonne kiikutin sen uuteen loistoon kiillotettuna vähän nolosti "tuparilahjaksi" selittäen käytännöllisyydestä ja tunnearvosta. Onneksi kyseisen ruokakunnan paistinpannutilanne oli olematon, joten lahjani otettiin ilolla vastaan.

Mutta mitä sitten tapahtui?

Kaikki asiaan vihkiytyneet tunnistavat nämä Amarillon lautasiksi. Kyllä, eksyin sinne lounaalle torstaina. Otin lounaaksi salaatin, johon kuuluu "alkusalaatti", eli vedin tuplasalaatin. Homma ei toiminut, ja yli puolet jäi syömättä.


Lounaan jälkeen siirryimme jälkiruoalle paikalliseen leipomokahvilaan.

Elämäni ensimmäinen syömättä jäänyt pulla!

Niin siinä kävi! Pullakin jäi syömättä. Kermavaahto ja hillo olivat herkkua, mutta pulla itsessään maistui lähinnä hiivalle. Ahneella oli taas kerran huono loppu. Olikohan tuo tämän vuoden ensimmäinen ja viimeinen laskiaispulla?

It worX!!!

Uusi blogipostaus on ollut tuloillaan jo monta päivää, tarkemmin sanottuna torstaista lähtien, kun osallistuin elämäni ensimmäiselle CXWorx-tunnille. Mutta sitten päätin jäädä odottelemaan, että jotain muutakin tapahtuisi. Niinpä niin, on ollut vähän hiljaista. Salitreeni on jäänyt pakatun salirepun tasolle, mutta sitä pakattua reppua olen toki ahkerasti kuljettanut autossa paikasta A paikkaan B..C..D... ja Ö. Myös kuvausrintamalla on ollut hiljaista. Ruoka-annoksissa ei ole ollut mitään kuvattavaa (toisin sanoen kehuttavaa, jaettavaa tai mainittavaa), ja oma naama tympii, kuten tavallista :) Mutta kerrotaan siitä treenistä!

CXWorx, eli 30 tehokasta minuuttia vain ja ainoastaan keskivartalotreeniä. Ihana ohjaajamme, valmentaja L, selitti tunnin alussa, että ensimmäinen kertani tulee todennäköisesti olemaan elämäni kevyin ja helpoin CX-tunti ikinä, ja allekirjoitan tuon täysin. 30 minuuttiin mahtui niin mielikuvituksekkaita vatsa-, selkä-, pakara- ja hartialihasharjoitteita, etten osannut edes kuvitella niitä. Ja vaativuustasohan oli juuri sitä kuin vaan itse uskalsi itsestään antaa. Ja kyllä sattui ja voimat loppuivat. Moneen kertaan ja joka liikkeessä. Tunnin jälkeen vähän harmitti, että olin kuitenkin vähän löysäillyt. Olisihan sitä voinut nyt vähän enemmänkin, tosissaan... Olokin oli reipas, ei huimannut eikä oksettanut eikä mitään muutakaan kummallista. Mutta onneksi osasin olla kaukaa viisas. Arvelin, että OLO tulee sitten myöhemmin....

Ja sieltähän se hiipi. Seuraavana päivänä töissä, vasta lounaan jälkeen. Ja sitä seuraavana päivänä vasta olikin. Kolme päivää, eli tähän saakka, varoin visusti yskimästä tai aivastelemasta, ja naurahtelemasta äkkinäisesti :) HUIPPUA! TÄTÄ LISÄÄ! Minulla on erittäin vahva aavistus, missä piilee tämän kehon "heikko lenkki". Ja puoli tutia! Sen nyt mahduttaa mihin tahansa aikatauluun ja viikkosuunnitelmaan ja vaikka mihin. Yhdistää vaikka reippaaseen ja rasvaa tiristelevään aerobiseen juoksumattotreeniin.

I breast my face

Muistatteko vielä Yossua, Putouksen sketsihahmoa menneisyydestä? Ihan kuin minä!

Yosefina "Yossu" Samantha Näätä

Minulla on ollut varsinainen sketsihahmojen teemaviikko itseni kanssa. Joka päivä olo tuntuu joltakulta. Viime viikolla iloitsin uusista farkuista (kyllä, taas kerran), mutta silti näytin mielestäni Hirviniemen lapualaiselta pikahahmolta, vain viikset puuttuivat. Onhan se kai ihan ok, jos itselleen voi nauraa, mutta nyt alkaa kyllästyttämään. Tai sitten jos olisi jossain sellainen Ykä-sponsori, niinkuin Yossulla, joka laittaisi kaiken kerralla kuosiin. No ei vaan, minulla on tiedossa jotain parempaa!

Viikonloppuna juhlittiin pitkän kaavan mukaan meidän isoa, pientä 3-vuotiasta prinsessaa. Niin se aika vaan menee, lapset kasvaa ja täyttää vuosia, ja äiti senkuin vain nuortuu. Vieraita saapui juhlimaan pitkin viikonloppua. Järjestely sopi hyvin. Kaikille riitti istumapaikkoja, ja itsekin sain nauttia pöydän antimista ihan non-stoppina pari päivää. Ja nyt siis olo on sen mukainen. Sunnuntai-iltana nappasin koiran mukaani ja lähdin jo pitkälle kävelylenkille tuulettamaan päätäni ja kehoani, ja suunnittelin, kuten niiiiiiiin monena sunnuntaina ennenkin, uutta maanantaita, uutta viikkoa, uutta kuukautta, uutta elämää. Ihan kuin toistaisin jotenkin itseäni?

Uuden viikon ja uuden kuukauden aloitin ihan käsikirjoituksen mukaan, aamuaerobisella 5km reipasta hölkkää. Asuna samat juoksuvaatteet kuin syyskuussa, ja lokakuussa, ja marraskuussa, ja joulukuussa... Ja nyt taas helmikuussa. Mikä onni! En vieläkään osaa pukeutua pakkaslenkeille. Joku elämäniloinen työmatkapyöräilijä hymyilikin minulle kuin jakoavain, olenhan varsinainen kissanainen mustassa trikooasussani (not). Pinkki heijastinliivi hieman rikkoo kokonaisuutta, ja pipasta puuttuu korvat. Vastaantulija sanoikin jotain, mutta hymyilin vain takaisin, sillä fiilistelin samalla myös toisella must-have -lenkkiasusteellani, langattomilla sporttikuulokkeillani.

Tadaa, Jabra Sport kuulokkeet. Ei enää johtoja. Ei enää säätämistä. Ja kuin ihmeen kaupalla nämä härvelit sopivat myös luontaisesti nappikuulokkeille sopimattomiin korviini. Kuulokkeet ilmaantuivat ostoksiini vähän vaivihkaa samalla kun ostin uuden puhelimen. Jabrat ovat olleet harkintalistallani kauan, mutta homma on tyssännyt lähinnä siihen, että ostos olisi pitänyt tehdä vartavasten jostain nettikaupasta, ja olen aina jäänyt odottamaan parempia aikoja. Nyt kun kuulokkeita oli puhelinkaupassa tarjolla ihan tyrkylle asti ja heti mukaan, niin harkitsin sijoitusta ehkä 30 sekunnin ajan. Yhteinen alkutaivat kuulottimien kanssa ei ollut kovin ruusuinen. Bluetooth-yhteys ei ottanut onnistuakseen (mukamas) ja kuulokkeet eivät ottaneet sopiakseen (mukamas). Mutta nyt elämme sovussa ja harmoniassa keskenämme, ja jos jonakin aamuna en jaksa kuunnella Spotifysta aina niitä samoja sielua raastavia nyyhykybiisejä, voin aamulenkillä hörötellä piponi sisässä Radio Suomipopin aamulypsäjien jutuille.

Nyt jännitän, mitä selälleni tapahtui tänään. Jotain arvatenkin ei-hyvää, mutta pikaisen lääkityksen, instant-rentoutuksen ja aivan ylenpalttisen ketutuksen voimalla olen kuitenkin jaloillani, tolkuissani ja hyvin, hyvin kyllästynyt tähän pelleilyyn. Joten kohta painun sinne salille treenaamaan vaikka pää paketissa. Joka päivä. Puolimaratonin suhteen olen tehnyt päätökseni, ja kun se on sanottukin jo niin moneen kertaan ääneen, voin sen kirjoittaakin, eli 9.5.2014 minä juoksen sellaisen, elämäni ensimmäisen. Tähän on hyvä päättää. I breast my face, kuten Yossu sanoisi.

Tyttöjen juttuja ja tyttöjen iltoja

Viime aikoina blogitekstini ovat päivittyneet aina sitä mukaa, kun jokin asia (tai kaikki asiat) menevät päin seiniä, tai jokin ruumiinosa hajoaa, tai jos muuten vaan on joku henkilökohtainen tragedia meneillään. Niin tälläkin kertaa, tavallaan, mutta lupaan, että asiaan tulee muutos. Tässä kevään aikana. Jossain vaiheessa.

Viime viikolla meillä elettiin äärimmäisen poikkeuksellista aikaa täällä kotona. Vanha keittiömme häipyi taivaan tuuliin. Tai ainakin ovesta pihalle ja rekalla kaatopaikalle. Ulkoistimme kaikki liikkuvat tekijät remontin keskeltä, eli miehen, lapsen ja koiran. Minä sain majailla täällä kaaoksessa kahden kissan ja kyllä, myös kahden remonttimiehen kanssa.

Menneen ajan charmia kääpiömitoituksella

Kyllä nyt kelpaa keitellä parsakaaleja!

Koska koko viikko oli vähän erikoislaatuinen,  se olikin sitä sitten kunnolla. Selitän poikkeavaa käytöstäni pitkällä kuivalla ja tipattomalla syksyllä, ja tammikuuhan onkin ollut sitten kaikkea muuta. Torstaina juhlistin vastavalmistunutta keittiötä sivistyneesti kuohujuomalla, yksin. Perjantaina riesin vanhan ystäväni luokse. Tämän idean keksimme aikaisemmin samalla viikolla, ja ohjelmassa oli tyttöjen ilta ja puolen vuoden kuulumiset. Tyttöjen ilta oli kosteahko ja päätyi anniskeluravintolaan ja snäkärille. Ja vielä lauantaina agendassa oli toisen ystävän kanssa toinen tyttöjen ilta hotellissa, sidukkaa, meikkaamista, juoruamista ja korkkareita. Kolmantena iltana huomasin, että vanhuus ei tule yksin, eikä ainakaan pullo kädessä. Viimeinen ilta ei mennyt ihan niinkuin piti, mutta molemmat saivat mitä ehdottomasti tarvitsivat: taivaallisen hyvät yöunet hotellin pehmeissä lakanoissa kenenkään herättämättä aamulla :)

Lauantai-iltana puhelimet räpsyivät, ja hakusassa oli nousuhumalainen täydellinen selfiekuva. Kyllä kelpasikin räpsiä, sillä vanha iLuurini ei jaksanut enää, vaan siirtyi menneellä viikolla ajasta ikuisuuteen, ja nyt käytössä oli uusi ja entistä ehompi väline. Näitä omakuvia katsellessa välillä kutkuttaisi tehdä jonkinlainen ennen ja jälkeen kollaasi niistä pahimmista kuvahirvityksistä, joita menneisyydestäni löytyy, mutta heinänkorttakin herkempi itsetuntoni ei välttämättä kestäisi.

Tänä aamuna oli taas aika katsoa totuutta silmiin. Kolmen päivän irtiotto omasta elämästä todellakin kostautui (vaikka kyllä se kannattikin!). Tiesin sen, ja silti se harmitti. Senttimetrit ja kilogrammat palauttivat minut todellisuuteen, ja työpäivän jälkeen kiskoin kiltisti trikoot jalkaani ja lähdin juoksemaan. Ja sitten juoksin vähän lisää. Tuntui ihan keväältä, sillä matalalla paistava häikäisevän kirkas aurinko oikeasti jopa lämmitti. Kohta saa juosta jo sortsit jalassa, tuskin se paljoakaan ohuesta trikookankaasta poikkeaisi, ja saisin jo vappuna ihastella ruskettuneita sääriäni. Kymmeneen kilometriin tähtäsin, mutta 9,3km sain mittariin. Ihan pienellä viilauksella saan kympin alle tuntiin, ja nyt keskustelen itseni kanssa, juoksisinko toukokuussa puolimaratonin? Riittääkö aika? Kestääkö kroppa?

Jaettu synti on vain puolikas synti?

Mistäköhän sitä syntilistansa nyt aloittaisi? Jokasyksyinen matalapaine on saanut kyllä lähes yliotteen minusta, vähän aikataulustaan siis myöhässä, ja sen kanssa nyt painiskellaan vielä hetki. Mitä se sitten teettää? Vaikeaa eloa ja oloa itselle ja läheisille. Kummallisia mielitekoja. Blogia kirjoittaessa on pakko miettiä, kuinka paljon haluan antaa itsestäni tätä kautta. Mutta ei ole salaisuus, että viimeaikoina matalapaineen lisäksi on ilmennyt asiaankuulumatonta ärsyyntyneisyyttä, ja selittämättömiä (ja selitettäviä) itkukohtauksia.

Synninteko alkoi jo monta päivää sitten, kun tilasin nettikaupasta farkut. Jossain ihmeen ohuuden huumassa kuvittelin taas mahtuvani pikkuruisen kokoisiin pöksyihin. Mutta koska meillä on taas joku epämääräisen pituinen äläostamitään-sopimus kotona, paketti ehti jo muutaman päivän makoilemaan Prisman pakettiautomaatissa. Tänään livahdin pahan mielen puuskassani yksin kauppaan (ja vaikka ostoslistalla olisi vain maitoa, ne reissut saattavat kestää kauan!), ja noudin paketin.

Paketti poltteli olemassaolollaan, mutta käväisin myös Nansolla sovittamassa erästä mekkoa, joka on minua syksystä saakka katsellut "sillä silmällä" näyteikkunan takaa. Siinä se nyt oli! Ja vielä ALE-lapulla varustettuna. Nyt pitää vaan ottaa pieni aikalisä näiden rättien kanssa. Tämänkään koltun kokolappu ei miellyttänyt vaativaa mieltäni. Voisiko tästä siis tehdä nyt jonkun kotikutoisen yhteenvedon: jos vaatteet ovat väärän kokoisia, mieli mustana ja muutenkin kaikki vähän synkkää ja hankalaa, niin pitäisikö asiat oikaista? Niin, unohdin sanoa! Ne farkut olivat väärän kokoiset. Naurettavan paljon väärän kokoiset, ja minä tunsin oloni typeräksi.

Lisää syntejä! Ostin kaupasta 50 sentillä vaahtokarkkeja. Kuulostaa viattomalta, mutta jos karkkien kilohinta on 4,90, tiedättekö millaisen määrän vaahtokarkkeja saa tuolla rahalla?!? Järjettömän määrän. Istuin kaupan parkkipaikalla autossa kuuntelemassa sielua raastavaa iskelmää ja söin vaahtokarkkeja.

Mitäs sitten kuuluu ruokailulle? Sisäinen kokkikolmoseni on ottanut hatkat ja lähtenyt lipettiin. Patoihin ja kattiloihin ei näillä käsillä ole koskettu päiväkausiin. En vain saa tartuttua toimeen. Aamulla väsyttää. Voisin laittaa lounaan valmiiksi, mutta otankin sen sijaan 40 minuutin tulikuuman suihkun. Iltapäivällä voisi tehdä ison annoksen samaa sapuskaa sekä päivälliseksi että seuraavan päivän lounaaksi, mutta joku elintärkeä paistinpannunkansi sattuu juuri sillä hetkellä olemaan tiskissä, eikä tiskausmode olekaan kytkettävissä juuri sillä hetkellä päälle. Lounaat olen kuitannut salaatilla (joka ei ole mikään henkäyksenkevyt ituasetelma), välipalat menevät oppikirjan mukaan, ja siinä se sitten olikin. Illalla kaikki menee kotona päin seiniä. Ihan oikeasti. Kuka tulee ja pelastaa minut???

Banaanilätty turkkilaisella jugurtilla ja vaahterasiirapilla

Turkkilainen jugurtti vaahterasiirapilla ja kookossokerilla

TÄTEN LUPAAN LOPETTAA NÄMÄ JUGURTTIORGIAT ENNEN KUIN JATKAN PAHEIDEN TIELLÄ PIDEMMÄLLE.

Loppuun vielä päivitys onnettoman bloggaajan terveydentilasta. Kipuileva räpylä on tänään röntgenkuvattu hiusmurtumien varalle. Koska lepo ja tiukka buranakuuri eivät ole tuottaneet tulosta. En edes itse usko kuvista löytyvän mitään mikä selittäisi mitään tai olisi syynä millekään. Mutta kuva kai on aina edellytys mahdollisille jatkotoimenpiteille jos ja jos ja jos. Sanat eivät riitä kertomaan kuinka kypsä olen tähän jatkuvaan jonkun ruumiinosan hajoamiseen! Mutta minulla on plan B! Minulla on äärimmäisen toimiva ja perillemenevä salitreeni yläkropalle, jossa kipuilevaa nilkkaa ei tarvita yhtään mihinkään, lisäksi takataskusta löytyy vielä muutama muu hyvä liike. Eli niillä mennään ainakin huominen, ehkä ensi viikko, jopa koko kuukausi.

(ps. elämää ei tee yhtään helpommaksi se, että edellisen elämäni viettelevät viholliset, runebergin tortut ja laskiaispullat hivuttautuvat kauppohin. Taisin olla edellisessä elämässäni PULLA!)

Anteeksi valitus. Ensi kerralla jotain muuta.